Emil Aaltonen
- W16 Kajo
- Mar 20, 2016
- 1 min read

Merkittävin muotinäytöksemme mahdollistavista tahoista on Emil Aaltosen Muistorahasto, joka on tukenut HAMKin kolmannen vuosikurssin muotoilijoita jo useita vuosia ja antanut tuleville jalkine- ja vaatesuunnittelijoille mahdollisuuden toteuttaa muotinäytösprojektin ja sen kautta esitellä osaamistaan alan ihmisille.
Vuorineuvos Emil Aaltosen muistolle perustettu rahasto tukee suomalaisia jalkinealan opiskelijoita ja alalla työskentelevien opintoja pyrkimyksenään edistää suomalaisen kengänvalmistuksen ammattitaitoa. Muistorahasto myöntää apurahoja kenkäteollisuutta opiskeleville henkilöille ja alan instituutiolle. Opiskelijoille suunnattuja apurahoja ovat tutkintoapurahat Suutarikisällin, Jalkinekisällin, Suutarimestarin ja Jalkinemestarin tutkinnon suorittaneille, hyvästä opintomenestyksestä myönnetyt apurahat sekä muut opiskelijoille suunnatut apurahat, pääsääntöisesti matka-apurahat. Vuonna 2015 rahasto myönsi apurahoja yhteensä 102 000 euroa ja vuonna 2014 123 000 euroa.

Emil Aaltonen oli merkittävä suomalaisen kenkäteollisuuden uranuurtaja, joka piti huolta työntekijöistään, harrasti taiteita ja menestyneen liiketoimintansa avulla tuki suomalaista kulttuuria ja sen opetusta. Oman yrittäjäuransa Aaltonen aloitti jo 19-vuotiaana Hattulassa. Myöhemmin hän perusti ensimmäisen kenkätehtaan Tampereelle, josta kasvoikin suutarien pääkaupunki. Aaltosen kenkätehdas vastasi kuluttajien tarpeisiin, onnistui reagoimaan uusimpiin muotivillityksiin, selvisi kunnialla sodasta sekä oli merkittävä työllistäjä Tampereella.
HAMK on Suomen ainoa korkeakoulu, joka tarjoaa jalkinemuotoiluopintoja, ja on upeaa, että suomalaisen kenkäteollisuuden uranuurtajan muistolle perustettu rahasto tukee tulevaisuuden jalkineosaajia sekä suomalaisen jalkineosaamisen jatkuvuutta.
Suomalaisen kenkäteollisuuden
uranuurtaja Emil Aaltonen
Lähteet: www.emilaaltosenmuistorahasto.fi www.emilaaltonen.fi www.pyynikinlinna.fi
Yorumlar