Jalkineen valmistuksen monet työvaiheet
- W16 Kajo
- Mar 22, 2016
- 2 min read
Jalkineen valmistamiseen liittyy niin monta erilaista vaihetta, ettei sitä välttämättä tule edes ajatelleeksi. Prosessiin kuuluvat suunnittelutyö, lestin hankinta, kaavoitus, mahdollinen mock up, proto, materiaalien ja komponenttien hankinta sekä itse jalkineen valmistus. Kaikkeen on varattava kunnolla aikaa ja etenkin kärsivällisyyttä. Seuraavaksi tutustutaan kengänvalmistusprosessin pääpiirteisiin
Jalkineen suunnittelua voi aloittaa hakemalla tunnelmaa ja inspiraatiota ympäristöstä, mutta hyvin pian on tärkeää valita sopiva lesti, mikä toimii suunnittelussa apuna muun muassa mittasuhteita pohdittaessa ja myöhemmin kaavoituksen lähtökohtana. Lestiä voidaan muokata esimerkiksi lisäämällä siihen korjailtavaksi sopivaa materiaalia, mikä hiotaan haluttuun muotoon laasin avulla. Yleisin muokkauskohta on kärki, jonka muotoa ja ilmettä halutaan muuttaa. Valitusta lestistä otetaan teippikopio, minkä jälkeen teippikopio jalostetaan keskikopioksi ja perusmalliksi. Perusmallista ositellaan suunnitellun jalkineen kaavat. Suunnittelutyön ja kaavoitustyön ohella hankitaan materiaalit. Päällisen materiaaleja voidaan manipuloida halutunlaisiksi erilaisilla pinnanmuokkausmenetelmillä. Kaavojen sekä materiaalien toimivuutta voidaan kokeilla tekemällä ensin teippikopioiden avulla karkea mock up, ja myöhemmin yksi tai useampi prototyyppi.

Jalkineen päällisiin ja vuoriin tulevat kappaleet leikataan veitsellä. Päälliseen tulevien nahkakappaleiden reunat ohennetaan reunanohennuskoneella ennen päällisten ompelua. Reunojen ohennuksen myötä saumoista saadaan litteitä, eivätkä ohennetut saumanvarat paina jalkaa. Tekstiilikappaleiden kohdalla reunanohennuksia ei tehdä, ja kappaleet leikataan kangassaksilla. Vuorit ja päälliset pingotaan eli kiristetään lestin päälle pihtien ja liiman avulla. Pinkomisen jälkeen tasoitetaan ja täytetään pohja, naulataan ja kiinnitetään randinauha. Randi voi olla esimerkiksi muovia tai nahkaa ja se viimeistelee päällisen ja tulevan pohjan reunan.
Kenkien pohjiin voi käyttää mitä erilaisimpia materiaaleja. Kuvassa on nahkakuitu–levystä koostuvat korot. Usein pohjamateriaalina käytetään myös esimerkiksi kumia ja EVA –sekoitetta. Ensin haluttu koron tai pohjan muoto suunnitellaan. Tämän jälkeen levytavarana myytävästä materiaalista leikataan sopiva määrä paloja täsmäämään lestin koronkorkeutta. Pohja ja korko rakennetaan liimaamalla ja hiomalla pohjamateriaali kappaleet halutunlaisiksi ja lestin pohjan kaareen sopiviksi. Viimeisenä materiaalina pohjaan liimataan hyvin kulutusta kestävä pinta. Puisen koron rakentamiseen on taas omat keinonsa.
Näytöksemme suunnittelijoilla on edessään työläs kevät suunnitteluprosessin edetessä valmistuksen kanssa rinnakkain. Kolmen jalkineparin lisäksi tulee valmistaa asuste. Kunnianhimoisimmat suunnittelijat valmistavat useamman jalkineparin ja enemmän kuin yhden asusteen. Tähänastinen työmäärä on siis vasta alkusoittoa. Kaikesta huolimatta pian päästään ihailemaan jo ensimmäisiä jalkinepareja!

Comments