Tässä esiintyy mallicastingin tuomaristo!
- W16 Kajo
- Mar 5, 2016
- 2 min read

Vaatetusalan artesaanin paperit omaava Emmi on tänä keväänä valmistuva vaatetusmuotoilija. Castingissä Emmi on vastuussa mallien mittojen ottamisesta
Modistiksi ja pukuompelijaksi aikaisemmin kouluttautunut Emma opiskelee vaatetusmuotoilua. Ulkomailla muotialan hommissakin ollut Emma toimii näytöksen sosiaalisen median vastaavana ja korkokenkäfriikkinä hän kiinnittää huomionsa erityisesti mallien kävelyyn.
Vaatetusmuotoilun opiskelija Laura on aikaisemmin suorittanut sekä vaatetusalan artesaanin sekä vaatturin tutkinnot. Taitajakisoissa ollut Laura on millintarkka ja pitää malleista, jotka osaavat kantaa vaatteet kauniisti.
Mallistoonsa miehille korkokengät tekevä Jenni opiskeli muotoiluartesaaniksi ennen jalkinemuotoilun opintojaan. Jennille on tärkeää mallin persoona ja asenne.
Elina on vaatetusmuotoilun opiskelija, joka on ennen tätä opiskellut sisustusartesaanin opinnot. Elina on käynyt mallikurssin, joten hän kiinnittää huomiota mallin elekieleen ja luonnollisuuteen.
Meidän takia ei kuitenkaan tarvitse jännittää. Haluamme pitää tilaisuuden rentona ja kannustavana.

Malliksi muotinäytökseen?
Nyt etsimme mies- ja naismalleja näytöksemme catwalkille! Avoin casting-tilaisuus järjestetään Kaapelitehtaalla Teatterimuseon tiloissa 21.3 ja paikalle voit saapua vapaasti klo 11-17 välillä.
Otamme malleista mitat, yhteystiedot sekä kuvat, katsomme kävelyn ja mahdollisen mallikansion, minkä jälkeen homma onkin malliehdokkaiden osalta ohitse. Yritämme järjestää tilaisuuden malleille pikaiseksi, mutta varauduthan mahdollisiin jonotuksiin.
Ikärajoituksia meillä ei ole, mutta alaikäisiltä tarvitaan huoltajan lupa. Annettujen mallimittojen lisäksi meillä ei ole ulkonäkökriteerejä, joten kaikki ovat tervetulleita!
Saavu paikalle luonnollisessa meikissä ja ihonmyötäisissä vaatteissa, ota korkokengät ja mahdollinen mallikansio mukaasi. Varaudumme ottamaan mukaan muutamat korkokengät, mutta kaikkia kokoja ei ole tarjolla, joten pyri ottamaan omat kenkäsi mukaan. Omissa korkokengissä kävely sujuu myös luontevammin muutenkin jännittävässä tilanteessa :)
Yhdeltä suunnittelijalta on tulossa korkkarit myös miehelle, joten toivottavasti saamme paikalle myös korkoihin tottuneita miesmalleja!
Mallit eivät saa muotinäytöksestä palkkaa mutta ruoan ja gift bagin lisäksi pääsevät ammattilaisen tekemän meikin ja hiustenlaiton jälkeen kokemaan catwalkin, saavat paljon kokemusta ja kuvia. Osa suunnittelijoista tarvitsee malleja myös omien mallistojensa kuvauksiin, joihin malleilla on oiva tilaisuus päästä.
Nähdään siellä!
Comments